Siirry pääsisältöön

Turvallinen asuinympäristö on kaikkien etu


Toimittaja Tiina Örn (VS 17.9.24) toi artikkelissaan esille vantaalaisten turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksen näkökulmaa. Jatkan aiheesta keskustelua. Turvallisuuden tunne asuinympäristössämme on jokaisen perusoikeus. Jokainen meistä haluaa tuntea olonsa hyväksi ja huolettomaksi, olipa kyse kotipihasta, kävelylenkistä lähimetsässä tai matkasta kauppaan. Tämä turvallisuuden tunne ei kuitenkaan synny tyhjästä – se on yhteisön ja yksilöiden yhteinen tahtotila, joka vaatii ymmärrystä yhteiskunnan rakenteista, yhteistyötä ja konkreettisia toimenpiteitä.

Myyrmäen alueella turvallisuustilanne herättää edelleen huolta. Asukkaat ovat tuoneet esille konkreettisia kehitystarpeita, kuten matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen puutteen. Lisäksi on toivottu virkavallan läsnäoloa osaksi arkea. Asukkaiden huoliin onkin jo osittain vastattu, sillä virkavallan läsnäoloa on lisätty Myyrmannin läheisyyteen. Myyrmäkeläisenä kuitenkin koen, että virkavallan ei tarvitsisi olla vain poliisiautojen kiertelyä, vaan toimintaa tulisi toteuttaa ihmisläheisesti ja olla näkyvä osa yhteisöä. Poliisi toimisi ihmisenä, joka edustaa turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta, mutta tekee sen saavutettavasti ja kunnioittavasti. Jalkautuva työ ja läsnäolo ei lisää pelkoa, vaan luo turvaa.

Lisäksi olen samaa mieltä muiden asukkaiden kanssa, että kohtaamispaikkoihin tulee satsata rohkeasti, sillä turvallisuus ja yhteisöllisyys kulkevat käsi kädessä. Kohtaamispaikoissa voi viettää aikaa, tutustua muihin ja olla osa yhteisöä. Ne eivät vain vähennä yksinäisyyttä, vaan myös vahvistavat ihmisen osallisuuden kokemusta ja tunnetta olla merkityksellinen ihmisenä. Hyvässä ja turvallisessa ympäristössä jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja nähdyksi – riippumatta taustoista tai elämäntilanteesta.

Turvallisuuden tunne on aina yksilöllinen kokemus. Se, mikä tuo toiselle mielenrauhaa, voi toiselle olla merkityksetöntä. Itselläni turvallisuuden tunne vahvistuu, kun havaitsen toisen ihmisen huomioimista ja välittämistä, vaikkapa kaupan kassalla. Oma turvallisuuden tunteeni rakentuu ihmisarvosta, empatiasta ja vastuullisuudesta.

Ulla-Maija Kopra (sd), Myyrmäki

Julkaistu alun perin Vantaan Sanomissa 24.12.2024 





Tunnisteet

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nyt jos koskaan on satsattava vanhusten hoidon laatuun

  Minut pysäytti tällä viikolla eräs asukas kaupassa. Hän halusi kertoa kokemuksensa iäkkään läheisensä viimeisistä päivistä yhteisöllisen asumisen yksikössä. Kuuntelin, ja tarina jäi mieleeni pitkäksi aikaa.  Ei siksi, että kyse olisi yhdestä virheestä tai yksittäisestä työntekijästä, vaan siksi, että tapaus paljasti vanhusten hoiva-asumisessa rakenteellisen ongelman, jonka korjaaminen olisi täysin mahdollista, jos vain sitä haluamme. Juuri nyt hyvinvointialueellamme on tilanne, jossa talous on ylijäämäinen ja hoivajonot hallinnassa. Siksi nyt, juuri nyt, olisi oikea hetki varmistaa, että hoivan laatu ja vanhusten oikeudet eivät jää näiden hienojen numeroiden varjoon.   Hoitolinjauksista on kerrottava ajoissa, eikä vasta kriisin keskellä Monille iäkkäille tehdään hoitolinjaus tai DNR-päätös, usein lääketieteellisesti perustelluista syistä. Mutta mikään syy ei oikeuta sitä, että omaiset kuulevat päätöksestä vasta siinä vaiheessa, kun sairastuminen on jo tapahtunut j...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Saa hengittää!

Saa hengittää! Yksitoista vuotta sitten sain rintasyöpädiagnoosin. Koko kevään kestäneet sytostaattihoidot olivat rankat ja niistä toipuminen vei aikansa. Sitten alkoivat vielä sädehoidot. Kesähelteillä kuljin seitsemän viikon ajan, joka arkipäivä Syöpäklinikalle sädehoitoon. Muistan vieläkin, miten hoitopöydällä maatessani jouduin pidättämään hengitystä useamman kerran koneen pyöriessä ja naksahdellessa ympärilläni. Sädehoito toteutettiin ns. hengitystahdistettuna hoitona, jolloin piti pidättää henkeä sädetyksen ajaksi ja sitten, kun kone pysähtyi hetkeksi, kuului rauhoittava sädehoitajan ääni: saa hengittää.​ Tuosta äänestä on tullut minulle symboli monessa muussakin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä asiassa. Hengittäminen ei ole ollut vain fyysistä helpotusta, vaan myös merkki siitä, että hoito etenee, ja että olen turvassa.  Järjestelmä toimii ja en ole yksin.​ Tänään, alue- ja kuntapäättäjänä, seuraan huolestuneena, miten perusterveydenhuolto jaksaa. Suomessa todeta...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu

  Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu Tällä viikolla sain kokea elämäni yhden suurimmista onnen hetkistä – minusta tuli isoäiti. 12.3. syntynyt lapsenlapseni toi elämääni uudenlaista valoa, iloa ja kiitollisuutta. Samalla mieleeni nousi monia ajatuksia elämänkierrosta, ruuhkavuosista, vanhenemisesta ja siitä, miten yhteiskunta tukee meitä eri elämän vaiheissa. Olen 55-vuotias ja näen elämää nyt monesta eri näkökulmasta. Elän ruuhkavuosia, jossa työn ja harrastusten ohessa oman ikääntyvän äitini hyvinvointi sekä uuden perheenjäsenen kasvun tukeminen ovat kaikki osa arkeani. Miten perheet jaksavat, kun samaan aikaan pitää huolehtia työstä, lapsista ja ikääntyvistä läheisistä? Miten me yhteiskuntana huolehdimme siitä, ettei kukaan jää yksin? Perheiden ja läheisten merkitys hyvinvoinnille on valtava, mutta se ei yksin riitä. Hyvinvointivaltion tehtävä on varmistaa, että tarvittavat palvelut ovat kaikkien saavutettavissa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tämä tarko...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

  Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla   Viimeaikaiset puheet siitä, että robotiikka voisi korvata kotihoidon käyntejä, ovat julkisuudessa herättäneet laajaa keskustelua. Ministeri Kaisa Juuso on viitannut siihen, että hoitorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää hoitokäyntien rinnalla – jopa niin, että ihmiskontaktit jäisivät toissijaisiksi, sillä ”eiväthän kaikki vanhukset halua, että omaan kotiin tulee vieras ihminen”. No ei niin. Mutta sairaanhoito- ja kotihoitopalvelut ovatkin toinen asia. En minäkään halua, että kotiini tulisi pölyimurikauppias, jos makaisin kotona huonokuntoisena ja sairaana. Tässä kohtaa on vedettävä selkeä raja. Hoivatyö ei ole ensisijaisesti logistiikkaa, eikä ihmisyyttä voi digitalisoida. Vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea toista ihmistä rinnalleen ja kohtaamiseen– ei pelkästään lääkeannostelijaa tai sensorilla varustettua robottia, vaan hoitajaa, joka kysyy mitä kuuluu, näkee katseesta murheen tai huomaa, jos jokin on pi...
Lähetä kommentti
Lue lisää»