Siirry pääsisältöön

Nuorten mielenterveys – ennaltaehkäisyä tarvitaan enemmän

 

Nuorten mielenterveys – ennaltaehkäisyä tarvitaan enemmän

Teen silloin tällöin sairaanhoitajan keikkatöitä psykiatrian osastoilla päätyöni ohella. Keikkailu ei ole minulle vain tapa ylläpitää kliinistä osaamistani, vaan myös keino nähdä, mitä terveydenhuollon arjessa todella tapahtuu. Kokemukseni ja havaintoni vahvistivat sen, mitä olen jo pitkään ajatellut: nuorten mielenterveyden hoitoon tarvitaan merkittäviä parannuksia.

Moni osastolla ollut nuori on kertonut saaneensa apua vasta, kun heidän tilanteensa oli kriisiytynyt. Heidän tarinoissaan toistui sama kaava: psyykkisten oireiden ensimmäiset merkit oli havaittu, mutta matalan kynnyksen tukea ei ollut tarjolla. Osa nuorista koki, ettei ollut keinoja tai tietoa hakea apua, ja osalle taas oli suoraan sanottu, ettei resursseja nopeaan hoitoon ole. Lopulta hoitoon päädyttiin vasta, kun tilanne oli muuttunut henkeä uhkaavaksi.

On hyvin päättäjien tiedossa, että mielenterveyspalveluihin pääsyä tulee nopeuttaa ja jonoja purkaa. Asiassa on jonkin verran edistytty. Kuitenkin kuntien ja hyvinvointialueiden välistä Hyte-yhteistyötä on vahvistettava edelleen niin, että terveydenhuollon, oppilaitosten ja koulujen välinen tiedonkulku on sujuvaa ja tarkoituksenmukaista. On tärkeää, että salassapitosääntelyä sovelletaan niin, ettei se muodosta tarpeettomia esteitä eri toimijoiden yhteistyölle, vaan mahdollistaa oppilaiden hyvinvoinnin ja terveyden tukemisen tehokkaasti.

Ongelmana on myös henkilöstön vaihtuvuus. Nuori tarvitsee tutun ja turvallisen työntekijän, jonka kanssa luottamuksellista hoitosuhdetta rakennetaan hiljalleen. Mikäli työntekijä vaihtuu usein, nuori joutuu kertomaan tarinansa yhä uudelleen eri ammattilaisille, mikä voi heikentää avun hakemista ja sitoutumista tukeen. Järjestelmää tulisikin tarkastella niin, että pitkäjänteinen ja pysyvä hoitosuhde mahdollistuu paremmin.

Nuorten pahoinvointi ei ole vain yksilön tai perheen murhe – se on yhteiskunnallinen ongelma, joka vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös työelämään, terveydenhuollon kuormitukseen ja syrjäytymiseen. Nuorten mielenterveys ei ole vain yksilön tai perheen asia, vaan laajempi yhteiskunnallinen kysymys, joka vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös työelämään ja terveydenhuollon kuormitukseen. Siksi ennaltaehkäisevää tukea on vahvistettava ajoissa, eikä vasta kriisivaiheessa.


 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nyt jos koskaan on satsattava vanhusten hoidon laatuun

  Minut pysäytti tällä viikolla eräs asukas kaupassa. Hän halusi kertoa kokemuksensa iäkkään läheisensä viimeisistä päivistä yhteisöllisen asumisen yksikössä. Kuuntelin, ja tarina jäi mieleeni pitkäksi aikaa.  Ei siksi, että kyse olisi yhdestä virheestä tai yksittäisestä työntekijästä, vaan siksi, että tapaus paljasti vanhusten hoiva-asumisessa rakenteellisen ongelman, jonka korjaaminen olisi täysin mahdollista, jos vain sitä haluamme. Juuri nyt hyvinvointialueellamme on tilanne, jossa talous on ylijäämäinen ja hoivajonot hallinnassa. Siksi nyt, juuri nyt, olisi oikea hetki varmistaa, että hoivan laatu ja vanhusten oikeudet eivät jää näiden hienojen numeroiden varjoon.   Hoitolinjauksista on kerrottava ajoissa, eikä vasta kriisin keskellä Monille iäkkäille tehdään hoitolinjaus tai DNR-päätös, usein lääketieteellisesti perustelluista syistä. Mutta mikään syy ei oikeuta sitä, että omaiset kuulevat päätöksestä vasta siinä vaiheessa, kun sairastuminen on jo tapahtunut j...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Saa hengittää!

Saa hengittää! Yksitoista vuotta sitten sain rintasyöpädiagnoosin. Koko kevään kestäneet sytostaattihoidot olivat rankat ja niistä toipuminen vei aikansa. Sitten alkoivat vielä sädehoidot. Kesähelteillä kuljin seitsemän viikon ajan, joka arkipäivä Syöpäklinikalle sädehoitoon. Muistan vieläkin, miten hoitopöydällä maatessani jouduin pidättämään hengitystä useamman kerran koneen pyöriessä ja naksahdellessa ympärilläni. Sädehoito toteutettiin ns. hengitystahdistettuna hoitona, jolloin piti pidättää henkeä sädetyksen ajaksi ja sitten, kun kone pysähtyi hetkeksi, kuului rauhoittava sädehoitajan ääni: saa hengittää.​ Tuosta äänestä on tullut minulle symboli monessa muussakin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä asiassa. Hengittäminen ei ole ollut vain fyysistä helpotusta, vaan myös merkki siitä, että hoito etenee, ja että olen turvassa.  Järjestelmä toimii ja en ole yksin.​ Tänään, alue- ja kuntapäättäjänä, seuraan huolestuneena, miten perusterveydenhuolto jaksaa. Suomessa todeta...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu

  Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu Tällä viikolla sain kokea elämäni yhden suurimmista onnen hetkistä – minusta tuli isoäiti. 12.3. syntynyt lapsenlapseni toi elämääni uudenlaista valoa, iloa ja kiitollisuutta. Samalla mieleeni nousi monia ajatuksia elämänkierrosta, ruuhkavuosista, vanhenemisesta ja siitä, miten yhteiskunta tukee meitä eri elämän vaiheissa. Olen 55-vuotias ja näen elämää nyt monesta eri näkökulmasta. Elän ruuhkavuosia, jossa työn ja harrastusten ohessa oman ikääntyvän äitini hyvinvointi sekä uuden perheenjäsenen kasvun tukeminen ovat kaikki osa arkeani. Miten perheet jaksavat, kun samaan aikaan pitää huolehtia työstä, lapsista ja ikääntyvistä läheisistä? Miten me yhteiskuntana huolehdimme siitä, ettei kukaan jää yksin? Perheiden ja läheisten merkitys hyvinvoinnille on valtava, mutta se ei yksin riitä. Hyvinvointivaltion tehtävä on varmistaa, että tarvittavat palvelut ovat kaikkien saavutettavissa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tämä tarko...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

  Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla   Viimeaikaiset puheet siitä, että robotiikka voisi korvata kotihoidon käyntejä, ovat julkisuudessa herättäneet laajaa keskustelua. Ministeri Kaisa Juuso on viitannut siihen, että hoitorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää hoitokäyntien rinnalla – jopa niin, että ihmiskontaktit jäisivät toissijaisiksi, sillä ”eiväthän kaikki vanhukset halua, että omaan kotiin tulee vieras ihminen”. No ei niin. Mutta sairaanhoito- ja kotihoitopalvelut ovatkin toinen asia. En minäkään halua, että kotiini tulisi pölyimurikauppias, jos makaisin kotona huonokuntoisena ja sairaana. Tässä kohtaa on vedettävä selkeä raja. Hoivatyö ei ole ensisijaisesti logistiikkaa, eikä ihmisyyttä voi digitalisoida. Vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea toista ihmistä rinnalleen ja kohtaamiseen– ei pelkästään lääkeannostelijaa tai sensorilla varustettua robottia, vaan hoitajaa, joka kysyy mitä kuuluu, näkee katseesta murheen tai huomaa, jos jokin on pi...
Lähetä kommentti
Lue lisää»