Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

 

Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

 
Viimeaikaiset puheet siitä, että robotiikka voisi korvata kotihoidon käyntejä, ovat julkisuudessa herättäneet laajaa keskustelua. Ministeri Kaisa Juuso on viitannut siihen, että hoitorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää hoitokäyntien rinnalla – jopa niin, että ihmiskontaktit jäisivät toissijaisiksi, sillä ”eiväthän kaikki vanhukset halua, että omaan kotiin tulee vieras ihminen”. No ei niin. Mutta sairaanhoito- ja kotihoitopalvelut ovatkin toinen asia. En minäkään halua, että kotiini tulisi pölyimurikauppias, jos makaisin kotona huonokuntoisena ja sairaana.

Tässä kohtaa on vedettävä selkeä raja. Hoivatyö ei ole ensisijaisesti logistiikkaa, eikä ihmisyyttä voi digitalisoida. Vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea toista ihmistä rinnalleen ja kohtaamiseen– ei pelkästään lääkeannostelijaa tai sensorilla varustettua robottia, vaan hoitajaa, joka kysyy mitä kuuluu, näkee katseesta murheen tai huomaa, jos jokin on pielessä. Ihminen näkee kokonaisuuden. Ihminen kohtaa toisen ihmisen – ja juuri siitä syntyy se hoivan ydin, jota mikään teknologia ei kykene jäljittelemään.

Monelle vanhukselle kotihoitajan käynti on päivän ainoa sosiaalinen kontakti. Tällöin ei ole kyse vain hoidosta, vaan myös elämänlaadusta, arvokkuudesta ja yksinäisyyden lieventämisestä. Jokainen meistä vanhenee joskus – millaisen vanhuuden me haluamme itsellemme ja läheisillemme?

Vanhustyössä on jo nyt isoja haasteita. Hoitajamitoitus, resurssipula ja työssä jaksaminen ovat todellisia ja akuutteja ongelmia. Myös yksi kipukohta, josta hoitajat puhuvat toistuvasti, on Apotti-järjestelmä ja sen aiheuttama kuormitus. Kirjaamisvelvollisuudet vievät kohtuuttoman määrän aikaa varsinaisesta hoitotyöstä – siitä ajasta, jonka pitäisi kulua ihmisten parissa, ei ruutua tuijottaessa.

Kirjaaminen on toki tärkeää potilasturvallisuuden ja hoidon jatkuvuuden näkökulmasta, mutta tällä hetkellä järjestelmä on kankea, aikaa vievä ja se osaltaan karkottaa työntekijöitä alalta. On täysin mahdollista yksinkertaistaa kirjaamista niin, että olennainen tieto välittyy, mutta aikaa vapautuu taas sille, mikä vanhustyössä merkitsee eniten: kohtaamisille.

Olen SDP:n ehdokkaana Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Uskon edelleen vakaasti siihen, että hyvinvointialueen tehtävä on laittaa ihmiset – erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat – etusijalle. Vanhuspalveluissa tämä tarkoittaa sitä, että me vahvistamme hoitajaresursseja, kevennämme hallinnollista taakkaa, ja ennen kaikkea: varmistamme, että kukaan ei jää yksin.

Teknologia voi olla hyvä renki, mutta huono isäntä. Vanhustyössä sen tehtävä on olla tukena, ei korvaamassa ihmistä.