Siirry pääsisältöön

”Vihainen vai vain väsynyt? – terveisiä Myyrmäestä”

 







Joskus tuntuu, että Myyrmäki on uusi Netflix-sarja. Kaikki draaman ainekset ovat kasassa: synkkä tunnelma, epäilyttävät hahmot, ja jatkuva pelko, että seuraavassa jaksossa tapahtuu jotain pahempaa. Erona vain se, että tätä sarjaa ei voi klikata pois päältä, se nimittäin jatkuu someryhmissä kellon ympäri, kiitos agitaattoreiden.

 Turvattomuus on aito tunne. En vähättele sitä, koen sitä monesti itsekin. Mutta joskus tuntuu, että olemme keksineet siihen oikopolun: valitaan joku porukka, mieluiten mahdollisimman heikko, ja nimetään se syylliseksi kaikkeen pahaan. Korvaushoitopoliklinikka? Sieltähän kaikki kurjuus tihkuu! Huumeiden käyttäjät? Hehän varmasti piileskelevät jokaisen pensaan takana.

 Ja myönnetään nyt rehellisesti: onhan se vähän helpottavaa. Kun voi osoittaa sormella ja sanoa: “Tuossa on syy siihen, miksi minua pelottaa.” Se on vähän kuin ostaisi halvan sateenvarjon, ei se myrskyä estä, mutta hetken tuntuu, että on hallinnassa.

 Mutta tiedättekö, mikä on oikeasti pelottavaa? Se, että tämä vihainen taustamelu on alkanut kuulostaa normaalilta. Ja se melu ei lopu siihen, kun korvaushoitopoliklinikan ovet sulkeutuvat. Se jatkuu paikallispoliitikon sähköpostissa, somekommenteissa, ja joskus jopa ihan kasvotusten. Yksi väärä sana, ja olet yhtäkkiä se "paha", jonka syyksi kaikki kelpaa.

Ja koska olen demari, eikä tämä ole vain titteleiden kaunistelua, emme sulje silmiämme ongelmilta, minä mukaan lukien. Me näemme turvattomuuden monimuotoisuuden: se ei johdu vain korvaushoitopoliklinikasta, huumeiden käyttäjistä tai somekommenteista, vaan myös siitä, että pelko ruokkii itseään ja jää helposti ratkaisematta pintapuolisilla syyllisten osoittelulla. Siksi haluan katsoa asiaa laajemmin: nopeiden, mutta kestävien ratkaisujen etsiminen vaatii ymmärrystä, yhteistyötä ja sitä kuuluisaa arjen konkretiaa. Eikä vain somepäivityksiä tai otsikoita.

 Minulta kysytään joskus, että “eikö poliitikkojen pidä kestää kritiikkiä?” Pitää. Mutta välillä kritiikki muistuttaa enemmän kanuunanlaukausta kuin rakentavaa palautetta. Eikä se tee Myyrmäestä turvallisempaa. Päinvastoin, se lisää pelkoa. Eikä ainoastaan niiden keskuudessa, joilla on huumeongelma. Myös niiden, joilla on "kommentointiongelma".

 Ja kyllä, kirjoitan tämän tietäen, että joku suuttuu tästäkin. Ehkä saan taas ne tutut viestit, joissa epäillään poliittista agendaa, moraalia ja joskus jopa järjen määrää päässäni. Mutta hei, sekin on osa demokratiaa.

 Olisiko mahdollista, että Myyrmäen turvallisuutta voisi lisätä jollain muullakin keinolla kuin vihailemalla ääneen? Että voisimme hetken kysyä: mikä oikeasti helpottaisi tätä pelkoa ja mikä vain ruokkii sitä? 

 Jos olet eri mieltä, kommentoi ihmeessä. Mutta jos tekisi mieli huutaa, suosittelen kokeilemaan vaikka tyynyä ensin. Sitä voi purra, eikä sitä satu.

 Ja koska olen kuitenkin pienen pieni poliitikko, tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu: joku lukee tämän, ottaa siitä yhden lauseen irti ja tekee siitä koko totuuden. Joten lähden nyt ostamaan paksumman nahkatakin ja ehkä myös kypärän, sähköpostissa on taas ukkosta luvassa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nyt jos koskaan on satsattava vanhusten hoidon laatuun

  Minut pysäytti tällä viikolla eräs asukas kaupassa. Hän halusi kertoa kokemuksensa iäkkään läheisensä viimeisistä päivistä yhteisöllisen asumisen yksikössä. Kuuntelin, ja tarina jäi mieleeni pitkäksi aikaa.  Ei siksi, että kyse olisi yhdestä virheestä tai yksittäisestä työntekijästä, vaan siksi, että tapaus paljasti vanhusten hoiva-asumisessa rakenteellisen ongelman, jonka korjaaminen olisi täysin mahdollista, jos vain sitä haluamme. Juuri nyt hyvinvointialueellamme on tilanne, jossa talous on ylijäämäinen ja hoivajonot hallinnassa. Siksi nyt, juuri nyt, olisi oikea hetki varmistaa, että hoivan laatu ja vanhusten oikeudet eivät jää näiden hienojen numeroiden varjoon.   Hoitolinjauksista on kerrottava ajoissa, eikä vasta kriisin keskellä Monille iäkkäille tehdään hoitolinjaus tai DNR-päätös, usein lääketieteellisesti perustelluista syistä. Mutta mikään syy ei oikeuta sitä, että omaiset kuulevat päätöksestä vasta siinä vaiheessa, kun sairastuminen on jo tapahtunut j...

Saa hengittää!

Saa hengittää! Yksitoista vuotta sitten sain rintasyöpädiagnoosin. Koko kevään kestäneet sytostaattihoidot olivat rankat ja niistä toipuminen vei aikansa. Sitten alkoivat vielä sädehoidot. Kesähelteillä kuljin seitsemän viikon ajan, joka arkipäivä Syöpäklinikalle sädehoitoon. Muistan vieläkin, miten hoitopöydällä maatessani jouduin pidättämään hengitystä useamman kerran koneen pyöriessä ja naksahdellessa ympärilläni. Sädehoito toteutettiin ns. hengitystahdistettuna hoitona, jolloin piti pidättää henkeä sädetyksen ajaksi ja sitten, kun kone pysähtyi hetkeksi, kuului rauhoittava sädehoitajan ääni: saa hengittää.​ Tuosta äänestä on tullut minulle symboli monessa muussakin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä asiassa. Hengittäminen ei ole ollut vain fyysistä helpotusta, vaan myös merkki siitä, että hoito etenee, ja että olen turvassa.  Järjestelmä toimii ja en ole yksin.​ Tänään, alue- ja kuntapäättäjänä, seuraan huolestuneena, miten perusterveydenhuolto jaksaa. Suomessa todeta...

Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu

  Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu Tällä viikolla sain kokea elämäni yhden suurimmista onnen hetkistä – minusta tuli isoäiti. 12.3. syntynyt lapsenlapseni toi elämääni uudenlaista valoa, iloa ja kiitollisuutta. Samalla mieleeni nousi monia ajatuksia elämänkierrosta, ruuhkavuosista, vanhenemisesta ja siitä, miten yhteiskunta tukee meitä eri elämän vaiheissa. Olen 55-vuotias ja näen elämää nyt monesta eri näkökulmasta. Elän ruuhkavuosia, jossa työn ja harrastusten ohessa oman ikääntyvän äitini hyvinvointi sekä uuden perheenjäsenen kasvun tukeminen ovat kaikki osa arkeani. Miten perheet jaksavat, kun samaan aikaan pitää huolehtia työstä, lapsista ja ikääntyvistä läheisistä? Miten me yhteiskuntana huolehdimme siitä, ettei kukaan jää yksin? Perheiden ja läheisten merkitys hyvinvoinnille on valtava, mutta se ei yksin riitä. Hyvinvointivaltion tehtävä on varmistaa, että tarvittavat palvelut ovat kaikkien saavutettavissa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tämä tarko...

Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

  Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla   Viimeaikaiset puheet siitä, että robotiikka voisi korvata kotihoidon käyntejä, ovat julkisuudessa herättäneet laajaa keskustelua. Ministeri Kaisa Juuso on viitannut siihen, että hoitorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää hoitokäyntien rinnalla – jopa niin, että ihmiskontaktit jäisivät toissijaisiksi, sillä ”eiväthän kaikki vanhukset halua, että omaan kotiin tulee vieras ihminen”. No ei niin. Mutta sairaanhoito- ja kotihoitopalvelut ovatkin toinen asia. En minäkään halua, että kotiini tulisi pölyimurikauppias, jos makaisin kotona huonokuntoisena ja sairaana. Tässä kohtaa on vedettävä selkeä raja. Hoivatyö ei ole ensisijaisesti logistiikkaa, eikä ihmisyyttä voi digitalisoida. Vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea toista ihmistä rinnalleen ja kohtaamiseen– ei pelkästään lääkeannostelijaa tai sensorilla varustettua robottia, vaan hoitajaa, joka kysyy mitä kuuluu, näkee katseesta murheen tai huomaa, jos jokin on pi...