Siirry pääsisältöön

Saa hengittää!


Saa hengittää!

Yksitoista vuotta sitten sain rintasyöpädiagnoosin. Koko kevään kestäneet sytostaattihoidot olivat rankat ja niistä toipuminen vei aikansa. Sitten alkoivat vielä sädehoidot. Kesähelteillä kuljin seitsemän viikon ajan, joka arkipäivä Syöpäklinikalle sädehoitoon. Muistan vieläkin, miten hoitopöydällä maatessani jouduin pidättämään hengitystä useamman kerran koneen pyöriessä ja naksahdellessa ympärilläni. Sädehoito toteutettiin ns. hengitystahdistettuna hoitona, jolloin piti pidättää henkeä sädetyksen ajaksi ja sitten, kun kone pysähtyi hetkeksi, kuului rauhoittava sädehoitajan ääni: saa hengittää.​

Tuosta äänestä on tullut minulle symboli monessa muussakin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä asiassa. Hengittäminen ei ole ollut vain fyysistä helpotusta, vaan myös merkki siitä, että hoito etenee, ja että olen turvassa.  Järjestelmä toimii ja en ole yksin.​

Tänään, alue- ja kuntapäättäjänä, seuraan huolestuneena, miten perusterveydenhuolto jaksaa. Suomessa todetaan vuosittain noin 37 000 uutta syöpätapausta ja ennusteiden mukaan määrä kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin 43 000 tapaukseen vuodessa. Yli 75-vuotiailla syöpätapausten määrä on kasvanut 63 prosenttia viime vuosina (Suomen Syöpärekisteri).

Syöpien määrä lisääntyy ja yhä useampi suomalainen kohtaa sen, mitä itse kohtasin yksitoista vuotta sitten. Mutta liian moni törmää ensimmäiseksi jäykkään ja ruuhkautuneeseen palvelujärjestelmään: miten päästä tutkimuksiin ajoissa? Miten saada oireisiin vastaus ennen kuin tilanne pitkittyy?​ Miten saa ajan lääkäriin ja otetaanko huoli todesta?  Erikoissairaanhoitoon päästyään moni kokee saman kuin minä silloin — että on vihdoin turvallisissa käsissä. Mutta juuri siihen pisteeseen pääsy voi kestää liian kauan. Ja siinä ajassa ehtii tapahtua paljon.​

Hallituksen puoliväliriihi on käynnissä ja keskustellaan taas veronkevennyksistä. Niitä perustellaan usein työmotivaatiolla tai talouden piristämisellä. Mutta julkinen talous ei ole rajaton. Jos verotuloja kevennetään, niin mistä leikataan? Pysähtyykö säästöjen kohdistuessa kehitys, joka voisi parantaa hoitoon pääsyä? Jääkö jotain huomaamatta?​

Suomalainen julkinen terveydenhuolto on pelastanut henkeni. Olen tässä, elossa, toimimassa itse päättäjänä sen ansiosta, että sain oikea-aikaisesti diagnoosin, hoitoa ja tukea. En unohda, miten osaavaa, inhimillistä ja järjestelmällistä hoitoni oli. En unohda myöskään sitä ääntä, joka antoi luvan hengittää.​

Toivon, että jokaisella suomalaisella on tulevaisuudessakin mahdollisuus kuulla tuo ääni ajoissa.​

lähteet: Syöpä 2022.Tilastoraportti Suomen syöpätilanteesta. Suomen Syöpärekisteri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://syoparekisteri.fi/tilastot/tilastot-teemoittain/alueittaiset-tilastot







 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nyt jos koskaan on satsattava vanhusten hoidon laatuun

  Minut pysäytti tällä viikolla eräs asukas kaupassa. Hän halusi kertoa kokemuksensa iäkkään läheisensä viimeisistä päivistä yhteisöllisen asumisen yksikössä. Kuuntelin, ja tarina jäi mieleeni pitkäksi aikaa.  Ei siksi, että kyse olisi yhdestä virheestä tai yksittäisestä työntekijästä, vaan siksi, että tapaus paljasti vanhusten hoiva-asumisessa rakenteellisen ongelman, jonka korjaaminen olisi täysin mahdollista, jos vain sitä haluamme. Juuri nyt hyvinvointialueellamme on tilanne, jossa talous on ylijäämäinen ja hoivajonot hallinnassa. Siksi nyt, juuri nyt, olisi oikea hetki varmistaa, että hoivan laatu ja vanhusten oikeudet eivät jää näiden hienojen numeroiden varjoon.   Hoitolinjauksista on kerrottava ajoissa, eikä vasta kriisin keskellä Monille iäkkäille tehdään hoitolinjaus tai DNR-päätös, usein lääketieteellisesti perustelluista syistä. Mutta mikään syy ei oikeuta sitä, että omaiset kuulevat päätöksestä vasta siinä vaiheessa, kun sairastuminen on jo tapahtunut j...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu

  Elämänkaari ja hyvinvointiyhteiskunnan vastuu Tällä viikolla sain kokea elämäni yhden suurimmista onnen hetkistä – minusta tuli isoäiti. 12.3. syntynyt lapsenlapseni toi elämääni uudenlaista valoa, iloa ja kiitollisuutta. Samalla mieleeni nousi monia ajatuksia elämänkierrosta, ruuhkavuosista, vanhenemisesta ja siitä, miten yhteiskunta tukee meitä eri elämän vaiheissa. Olen 55-vuotias ja näen elämää nyt monesta eri näkökulmasta. Elän ruuhkavuosia, jossa työn ja harrastusten ohessa oman ikääntyvän äitini hyvinvointi sekä uuden perheenjäsenen kasvun tukeminen ovat kaikki osa arkeani. Miten perheet jaksavat, kun samaan aikaan pitää huolehtia työstä, lapsista ja ikääntyvistä läheisistä? Miten me yhteiskuntana huolehdimme siitä, ettei kukaan jää yksin? Perheiden ja läheisten merkitys hyvinvoinnille on valtava, mutta se ei yksin riitä. Hyvinvointivaltion tehtävä on varmistaa, että tarvittavat palvelut ovat kaikkien saavutettavissa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tämä tarko...
Lähetä kommentti
Lue lisää»

Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

  Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla   Viimeaikaiset puheet siitä, että robotiikka voisi korvata kotihoidon käyntejä, ovat julkisuudessa herättäneet laajaa keskustelua. Ministeri Kaisa Juuso on viitannut siihen, että hoitorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää hoitokäyntien rinnalla – jopa niin, että ihmiskontaktit jäisivät toissijaisiksi, sillä ”eiväthän kaikki vanhukset halua, että omaan kotiin tulee vieras ihminen”. No ei niin. Mutta sairaanhoito- ja kotihoitopalvelut ovatkin toinen asia. En minäkään halua, että kotiini tulisi pölyimurikauppias, jos makaisin kotona huonokuntoisena ja sairaana. Tässä kohtaa on vedettävä selkeä raja. Hoivatyö ei ole ensisijaisesti logistiikkaa, eikä ihmisyyttä voi digitalisoida. Vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea toista ihmistä rinnalleen ja kohtaamiseen– ei pelkästään lääkeannostelijaa tai sensorilla varustettua robottia, vaan hoitajaa, joka kysyy mitä kuuluu, näkee katseesta murheen tai huomaa, jos jokin on pi...
Lähetä kommentti
Lue lisää»