Siirry pääsisältöön

Saa hengittää!


Saa hengittää!

Yksitoista vuotta sitten sain rintasyöpädiagnoosin. Koko kevään kestäneet sytostaattihoidot olivat rankat ja niistä toipuminen vei aikansa. Sitten alkoivat vielä sädehoidot. Kesähelteillä kuljin seitsemän viikon ajan, joka arkipäivä Syöpäklinikalle sädehoitoon. Muistan vieläkin, miten hoitopöydällä maatessani jouduin pidättämään hengitystä useamman kerran koneen pyöriessä ja naksahdellessa ympärilläni. Sädehoito toteutettiin ns. hengitystahdistettuna hoitona, jolloin piti pidättää henkeä sädetyksen ajaksi ja sitten, kun kone pysähtyi hetkeksi, kuului rauhoittava sädehoitajan ääni: saa hengittää.​

Tuosta äänestä on tullut minulle symboli monessa muussakin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä asiassa. Hengittäminen ei ole ollut vain fyysistä helpotusta, vaan myös merkki siitä, että hoito etenee, ja että olen turvassa.  Järjestelmä toimii ja en ole yksin.​

Tänään, alue- ja kuntapäättäjänä, seuraan huolestuneena, miten perusterveydenhuolto jaksaa. Suomessa todetaan vuosittain noin 37 000 uutta syöpätapausta ja ennusteiden mukaan määrä kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin 43 000 tapaukseen vuodessa. Yli 75-vuotiailla syöpätapausten määrä on kasvanut 63 prosenttia viime vuosina (Suomen Syöpärekisteri).

Syöpien määrä lisääntyy ja yhä useampi suomalainen kohtaa sen, mitä itse kohtasin yksitoista vuotta sitten. Mutta liian moni törmää ensimmäiseksi jäykkään ja ruuhkautuneeseen palvelujärjestelmään: miten päästä tutkimuksiin ajoissa? Miten saada oireisiin vastaus ennen kuin tilanne pitkittyy?​ Miten saa ajan lääkäriin ja otetaanko huoli todesta?  Erikoissairaanhoitoon päästyään moni kokee saman kuin minä silloin — että on vihdoin turvallisissa käsissä. Mutta juuri siihen pisteeseen pääsy voi kestää liian kauan. Ja siinä ajassa ehtii tapahtua paljon.​

Hallituksen puoliväliriihi on käynnissä ja keskustellaan taas veronkevennyksistä. Niitä perustellaan usein työmotivaatiolla tai talouden piristämisellä. Mutta julkinen talous ei ole rajaton. Jos verotuloja kevennetään, niin mistä leikataan? Pysähtyykö säästöjen kohdistuessa kehitys, joka voisi parantaa hoitoon pääsyä? Jääkö jotain huomaamatta?​

Suomalainen julkinen terveydenhuolto on pelastanut henkeni. Olen tässä, elossa, toimimassa itse päättäjänä sen ansiosta, että sain oikea-aikaisesti diagnoosin, hoitoa ja tukea. En unohda, miten osaavaa, inhimillistä ja järjestelmällistä hoitoni oli. En unohda myöskään sitä ääntä, joka antoi luvan hengittää.​

Toivon, että jokaisella suomalaisella on tulevaisuudessakin mahdollisuus kuulla tuo ääni ajoissa.​

lähteet: Syöpä 2022.Tilastoraportti Suomen syöpätilanteesta. Suomen Syöpärekisteri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://syoparekisteri.fi/tilastot/tilastot-teemoittain/alueittaiset-tilastot







 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla

  Vanhustyön tulevaisuus rakennetaan kohtaamisilla – ei robotiikalla   Viimeaikaiset puheet siitä, että robotiikka voisi korvata kotihoidon käyntejä, ovat julkisuudessa herättäneet laajaa keskustelua. Ministeri Kaisa Juuso on viitannut siihen, että hoitorobotiikkaa voitaisiin hyödyntää hoitokäyntien rinnalla – jopa niin, että ihmiskontaktit jäisivät toissijaisiksi, sillä ”eiväthän kaikki vanhukset halua, että omaan kotiin tulee vieras ihminen”. No ei niin. Mutta sairaanhoito- ja kotihoitopalvelut ovatkin toinen asia. En minäkään halua, että kotiini tulisi pölyimurikauppias, jos makaisin kotona huonokuntoisena ja sairaana. Tässä kohtaa on vedettävä selkeä raja. Hoivatyö ei ole ensisijaisesti logistiikkaa, eikä ihmisyyttä voi digitalisoida. Vanhukset tarvitsevat ennen kaikkea toista ihmistä rinnalleen ja kohtaamiseen– ei pelkästään lääkeannostelijaa tai sensorilla varustettua robottia, vaan hoitajaa, joka kysyy mitä kuuluu, näkee katseesta murheen tai huomaa, jos jokin on pi...

Ihmisarvon puolesta.

Olen Länsi-Vantaalla lähes koko elämäni asunut terveydenhoitaja (YAMK), sairaanhoitaja ja äiti. Työskentelen kolmannella sektorilla työttömien terveyden ja  hyvinvoinnin parissa. Politiikka antaa minulle mahdollisuuden olla mukana tekemässä päätöksiä asukkaiden hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Keväällä 2025 olen ehdolla sekä aluevaaleissa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella että kuntavaaleissa Vantaalla. Luonto ja liikunta ovat minulle tärkeitä – kuntosalilla treenaaminen ja luonnossa koiran kanssa liikkuminen auttavat tasapainoittamaan ajoittain kiireistä arkea. Politiikassa minua ohjaavia arvoja ovat oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja inhimillisyys. Päätöksenteossa pidän tärkeänä laadukkaiden ja eettisesti kestävien sosiaali- ja terveyspalveluiden toteuttamista, jotta kaikilla on mahdollisuus saada tarvitsemaansa apua oikea-aikaisesti.

Kuntouttava työtoiminta ei saa vaarantua Vantaalla

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue joutuu säästötoimien vuoksi tuottamaan kuntouttavaa työtoimintaa itse, kirjoittaja toteaa. Hyvinvointialueiden on lain mukaan järjestettävä kuntouttavaa työtoimintaa niille pitkään työttöminä olleille henkilöille, jotka saavat työmarkkinatukea tai toimeentulotukea. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu siis heille, jotka alentuneen työ- ja toimintakykynsä vuoksi eivät kykene osallistumaan TE-hallinnon ensisijaisiin palveluihin. Hyvinvointialueiden taloudellinen kriisiytyminen ja resurssipula on johtanut kuntouttavien palveluiden, kuten kuntouttavan työtoiminnan supistuksiin. Tämä taas on johtanut työtoimintapaikkojen vähenemiseen. Hyvinvointialueiden taloudellinen kriisiytyminen on johtanut kuntouttavan työtoiminnan supistuksiin. Erityisesti kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt ja yhdistykset, ovat olleet merkittäviä toimijoita kuntouttavassa työtoiminnassa. Esimerkiksi työttömien yhdistykset ovat tarjonneet monipuolisia työtoimintapaikkoja h...