Vielä joskus somesta puhuttiin vähän kuin erillisenä maailmana. Oli oikea elämä ja sitten oli some. Somessa saatettiin kärjistää, sanoa rumemmin ja käyttäytyä tavalla, jota kasvokkain ei ehkä olisi tullut mieleenkään. Ajateltiin ehkä, että sellaista some nyt vain on.
Enää en ole varma, että näitä kahta maailmaa voi erottaa toisistaan.
Some on paikka, jossa muodostetaan käsityksiä toisista ihmisistä, yhteiskunnasta ja politiikasta. Somessa syntyvät mielikuvat ja vastakkainasettelut eivät jää ruudulle, vaan kulkevat mukanamme myös sen ulkopuolelle. Tavasta puhua toisillemme somessa on vähitellen tullut osa tapaamme suhtautua toisiimme.
Arvot ohjaavat politiikkaa, mutta ohjaavatko ne meitä somessa?
Politiikassa tämän huomaa erityisen hyvin. Kasvokkain harva sanoisi toiselle ihmiselle niitä asioita, joita somessa kirjoitetaan täysin tuntemattomalle muutamassa sekunnissa. Valtuustopuhe, mielipidekirjoitus tai puolueen julkaisu voi hetkessä synnyttää kommenttiketjun, jossa itse asia katoaa ja huomio siirtyy puhujaan. Hänen älykkyyteensä, persoonaansa, motiiveihinsa tai jo pelkästään siihen, mitä puoluetta hän edustaa.
Eduskuntavaalien lähestyessä tätä tullaan varmasti näkemään entistä enemmän.
Olen kirjoittanut mielipidekirjoituksen aiemmin siitä, kuinka paljon poliitikon kuuluu kestää. Ajattelen edelleen, että paljon. Jos käyttää julkista valtaa, omia päätöksiä ja mielipiteitä pitää voida arvostella kovastikin. Politiikkaan ei myöskään kannata lähteä sillä ajatuksella, että kaikki pitäisivät sinusta tai olisivat kanssasi samaa mieltä.
Eivät pidä, eivätkä ole.
Mutta ehkä kiinnostavampi kysymys on, mitä meille kaikille tapahtuu, jos somen tapa keskustella muuttuu vähitellen tavaksi suhtautua myös toisiimme.
Olen huomannut, ettei aina ole kovinkaan suurta merkitystä sillä, mitä sanoo. Jos ihminen on jo päättänyt, mitä mieltä hän sinusta tai puolueestasi on, myös kaikki sanomasi tulkitaan sen kautta. Silloin voi selittää ja perustella, mutta keskustelu ei oikeastaan etene mihinkään. Ja siinä kohtaa olen itsekin opetellut, ettei kaikkeen tarvitse vastata.
Se ei tarkoita, etten välittäisi kritiikistä. Päinvastoin. Minusta poliitikon pitää kuunnella myös niitä ihmisiä, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä. Jos joku perustelee, miksi olen väärässä tai mitä olen jättänyt huomioimatta, minun pitää pystyä tarkastelemaan myös omaa kantaani uudelleen. Minulla ei ole tarvetta olla aina oikeassa.
Politiikassa samaa asiaa voidaan tarkastella monesta suunnasta. Minä saatan katsoa sitä terveyden, hyvinvoinnin tai heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta. Joku toinen nostaa ensimmäiseksi esiin talouden, turvallisuuden, yrittäjyyden tai ympäristön. Se, että katsomme asiaa eri suunnista, ei tee kummastakaan tyhmää tai tietämätöntä.
Juuri tätä demokratian pitäisi kestää.
Mistä kärjistynyt puhe kumpuaa?
Olen miettinyt myös sitä, mistä näin voimakas vihamielisyys tulee. Onko osa siitä pahoinvointia, turhautumista tai kokemusta siitä, ettei oma ääni kuulu?
En tarkoita, että sillä voisi selittää huonoa käytöstä. Jokainen vastaa omista sanoistaan. Mutta yhteiskunnassa on paljon epävarmuutta ja pettymystä. Oma talous voi olla tiukilla, palvelut eivät aina toimi ja politiikka voi tuntua kaukaiselta maailmalta, jossa tehdään omaan elämään vaikuttavia päätöksiä.
Kun kokemus omista vaikutusmahdollisuuksista heikkenee, turhautuminen etsii helposti kohdetta. Somessa sellainen löytyy nopeasti. Ihmisen halventaminen tai solvaaminen ei ole millään tavoin perusteltua, eikä jokaisen kommentin kanssa myöskään tarvitse jäädä väittelemään loputtomasti.
Yrittäisimmekö kuitenkin ymmärtää?
Paljon enemmän olen huolissani siitä, että menetämme vähitellen kykymme olla uteliaita toistemme ajatuksista. Miksi tuo ihminen ajattelee noin? Mitä hän tietää tai on kokenut, mitä minä en tiedä? Voisiko hänen näkökulmassaan olla jotakin, jota en itse ole tullut ajatelleeksi?
Ja sama koskee meitä poliitikkoja. Ei kuuntelemista voi vaatia vain muilta.
Eduskuntavaalien lähestyessä poliittinen keskustelu tulee kiihtymään. Se kuuluu vaaleihin. Mutta toivon, ettei meidän tarvitse samalla jakautua yhä tiukemmin leireihin, joissa oma puoli on lähtökohtaisesti oikeassa ja toinen väärässä.
Some ei enää ole muusta elämästä irrallinen maailma. Siellä muodostamme käsityksiä ihmisistä, joita emme ole koskaan tavanneet. Siellä vaikutamme myös siihen, millaisella äänensävyllä yhteisistä asioista puhutaan.
Jos emme enää edes yritä ymmärtää, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee, alamme nähdä toisemme ihmisinä yhä vähemmän ja vastapuolina yhä enemmän. Silloin politiikastakin tulee helposti yhteisten asioiden hoitamisen sijasta leirien välistä taistelua.
Sellaiseen politiikkaan en halua tottua. Enkä halua tottua siihen somessakaan.
Eri mieltä toki saa olla. Niin kauan kuin olemme aidosti kiinnostuneita vastauksesta, meillä on vielä mahdollisuus ymmärtää toisiamme. Ja ehkä myös muuttaa jotakin.
Kommentit
Lähetä kommentti